Suomen suurimmat kuparirahat, autonomian ajan kymmenpenniset, ovat haluttuja keräilykohteita. Niiden joukosta löytyy sekä harvinaisia vuosilyöntejä että myös kiinnostavia variantteja. Kymmenpennisten varsinainen viehätys piilee kuitenkin siinä, että ne ovat hyväkuntoisina maamme harvinaisimpia ja ehkäpä myös komeimpia metallirahoja.
Kymmenpennisten paino on 12,8 g ja halkaisija 30 mm. Koon lisäksi ne erottuvat samanaikaisista viisipennisistä ja penneistä myös ulkonäkönsä puolesta. Kymmenpennisissä on tunnuspuolella hallitsijan nimikirjainta ympäröivä sisäkehä ja arvopuolella tammenlehväseppele.
Muuten kymmenpennisistä tavataan samat perustyypit kuin pienemmistäkin kuparirahoista. Etusivulla esiintyy Aleksanteri II:n (vuosilyönneissä 1865-76, kuva 1), Aleksanteri III:n (1889-91) tai Nikolai II:n (1895-1917) monogrammi. Vuonna 1917 lyötiin keisarin kukistumisen jälkeen myös tyyppiä, jossa on Venäjän valtakunnan vaakuna, kaksipäinen kotka ilman keisarinkruunuja. Kymmenpennisten takasivulla on aina vuosiluku ja arvomerkintä. Vuosilyöntejä 1865-67 koristavat isot helmireunat, kun taas myöhemmin valmistetuissa kappaleissa on tiheä helmireuna.
Normaalikuntoisina yleisiä
Täydellinen kymmenpenniskokoelma sisältää vuosiluvut 1865-67, 1875-76, 1889-91, 1895-1900, 1905 ja 1907-16 sekä vuoden 1917 molemmat tyypit eli yhteensä 27 erilaista rahaa. Kymmenpennisiä valmistettiin suuriruhtinaskunnan aikana yli 12 miljoonaa kappaletta, yli puolet vähemmän kuin viisipennisiä ja lähes kuusi kertaa vähemmän kuin pennejä.
Keskimäärin kymmenpennisiä lyötiin noin 475 700 kappaletta vuodessa, vähiten 1875 (lyöntimäärää ei tiedetä, kuva 2) ja 1898 (37.132 kpl) ja eniten 1916 (1.952.000 kpl). Pienistä valmistusmääristä huolimatta kymmenpenniset ovat normaalikuntoisena suhteellisen yleisiä. Ainoastaan vuodet 1875 (keräilyarvo n. 80 euroa) ja 1898 (n. 70 euroa) ovat harvinaisia. Muista vuosilyönneistä maksetaan suunnilleen seuraavasti: 1889 (25 euroa), 1890 (20 euroa), 1876 (15 euroa), 1891, 1895, 1896, 1909, 1913 (noin 5-10€ per kappale) sekä loput (noin 2-4€/kpl).
Toimitusmäärät ja esiintymistiheys
Suomen metallirahojen tarkat lyöntimäärät tunnetaan vasta vuodesta 1959 lähtien. Varhaisemmalta ajalta tiedetään usein ainoastaan ne luvut, jotka rahapaja toimitti Suomen Pankkiin, ts. toimitusmäärät. Parhaiden vuosilukujen harvinaisuusjärjestys on seuraava: 1875 (ei tiedossa, sisältynevät 1876:n kymmenpennisen toimitusmäärään, joka oli 300.977 kpl), 1898 (37.132 kpl, kuva 3), 1889 (100.000 kpl), 1890 (106.425 kpl), 1913 (148.000 kpl), 1909 (182.339 kpl) ja 1912 (191.000 kpl).
SNY:n huutokaupoissa (1947-90) harvinaisimmat kymmenpenniset ovat esiintyneet seuraavasti: 1875 (238 kpl), 1889 (266 kpl), 1890 (298 kpl), 1909 (311 kpl), 1898 (320 kpl), 1895 (332 kpl), 1917 I (372 kpl), 1913 (374 kpl), 1891 (386 kpl), 1910 (409 kpl), 1896 (423 kpl), 1912 (447 kpl) ja 1876 (475 kpl).
Tilasto on luotettava ainoastaan vuosien 1875 ja 1898 osalta, muut on myyty usein satojenkin kappaleiden erissä mainitsematta kaikkia vuosia erikseen.
Vuoden 1875 kymmenpennisen lyöntimäärä
Yhdistyksemme huutokauppoja seuraamalla saadaan suuntaa antava kuva vuoden 1875 kymmenpennisen lyöntimäärästä. Koska vuosien 1875 ja 1898 kymmenpennisiä on myyty suuria määriä pitkän ajanjakson (1947-92) kuluessa, voidaan olettaa, että myyntimäärät kuvastavat suhteellisesti myös lyöntimääriä.
Vuosilyönnin 1875 määrä (238) on noin 3/4 vuoden 1898 määrästä (320). Kun tiedetään, että kymmenpennisen 1898 toimitusmäärä oli 37.132 kappaletta, voisi kymmenpennisen 1875 toimitusmäärä olla 3/4 siitä eli noin 28.000 kappaletta.
Pieni kuutonen ja muut variantit
Vuoden 1876 kymmenpennisestä tavattava pieni kuutonen (kuva 4) mainitaan jo Christian Gielin ja A. A. Iljinin teoksessa Russkija Monety 1801-1904, Pietari 1904, s. 121 sekä Gustav Klingertin kokoelman huutokauppaluettelossa (A. Hess, Frankfurt 1910, kohde 3128, “sehr schön”).
SNY:n huutokaupoissa pieni kuutonen on esiintynyt vain 60 kertaa (1947-90), eli huomattavasti harvemmin kuin esim. vuoden 1875 kymmenpenninen. Variantin suosio on kuitenkin laskenut, koska on huomattu, että on olemassa useita erikokoisia kuutosia. Lääkäri Kaste Varjoranta löysi valokuvasuurennoksia tutkimalla 1970-luvun alussa yhdeksän erilaista pientä kuutosta (numero 6 on pienempi kuin 7) ja neljä erilaista suurta kuutosta (numero 6 on suurempi kuin 7).
Muista muunnoksista voi mainita vuosilukujen 1866 ja 1896 uudelleenkaiverrukset, vuosilyönnin 1891 seppeleen tammenterhon puuttumisen ja vuoden 1916 kymmenpennisen, josta joskus löytyy pieni piste symmetrisesti penniä -sanan ja vuosiluvun välistä (kaivertajan kohdistusmerkki?).
Erilaisista virhelyönneistä voidaan mainita kiertynyt meisti eli raha, jossa tunnus- ja arvopuolen kohdistus on erisuuntainen toisiinsa nähden. Tällaisia kappaleita tavataan usein vuodelta 1898 (meisti lievästi kiertynyt) ja erittäin harvoin vuodelta 1866 (meisti voimakkaasti kiertynyt).
Kultainen kymmenpenninen vuodelta 1867
Koska tarkastelun kohteena ovat vuosien 1865-1917 kymmenpenniset, on ehkä syytä mainita, että on olemassa myös yksi kullasta lyöty kappale. Se on valmistettu vuoden 1867 kymmenpennisen leimasimilla ja painaa 26,95 g. Tämä hyväkuntoinen (01) raha on esiintynyt muutamia kertoja ulkomaisissa huutokaupoissa. Marraskuussa 1974 se myytiin Tukholmassa Ahlströmin huutokaupassa (n:o 7, kohde 1103) 81.000 kruunulla (nykyrahassa noin 14 000 euroa). Rahan oli omistanut Sveitsiin muuttanut, kansainvälisesti tunnettu suomalainen rahakauppias ja Venäjän rahojen tuntija Leonid Södermann (SNY :n jäsen vuodesta 1948). Kultaisen kymmenpennisen historia ja käyttötarkoitus on tuntematon. Virallinen raha se ei ole missään tapauksessa. Tuukka Talvio on joskus arvellut, että kyseessä voisi olla rahapajan johtajalle August Soldanille (1817-85) annettu 50-vuotispäivälahja tai Lapista samoihin aikoihin löydetystä kullasta tehty työnäyte.
Hyväkuntoisina arvokkaita
Artikkelisarjan viisipennisiä käsittelevässä jaksossa (SNY:n Tiedotuslehti 2/1991) todettiin, että suurikokoisia kuparirahoja tavataan harvoin hyvässä kunnossa. Kookkaat ja painavat maksuvälineet kuluivat ja kolhiintuivat herkästi. Tämä koskee myös kymmenpennisiä, jotka ovat pienemmistä lyöntimääristä johtuen harvinaisempia kuin viisipenniset.
Hyväkuntoisia kymmenpennisiä kannattaa kerätä, sillä ne ovat kauniita yksilöitä ja hyviä sijoituskohteita. Niiden kerääminen on kuitenkin kallis harrastus. Loistokuntoisten kappaleiden hankkimiseen menee helposti tuhansia euroja ja normaalia keskitasoakin parempikuntoinen sarja voi maksaa yli tuhat euroa.
Parhaita kohteita ovat luonnollisesti leimakiiltoiset, virheettömät kappaleet (kunto 01-0). Niitä kerättäessä on kuitenkin hyvä muistaa, että rahoja on säilytettävä ja käsiteltävä oikein. Kupari on helposti tummuva materiaali, ja rahan pinnalle syntynyttä sormenjälkeä ei saa enää poistetuksi patinaa rikkomatta.
Hyviä kokoelmakappaleita ovat myös sellaiset rahat, jotka ovat jo tummuneita, mutta joissa on silti vielä kaunis, kulumaton patina (kunto 1+-01). Hyvän kymmenpennisen tuntee siitä, että hallitsijan nimikirjaimen kruunun yksityiskohdat ja roomalaisen järjestysnumeron poikkiuurteet ovat terävästi näkyvissä. Katso esimerkiksi ylempänä olevassa kuvassa 1 oleva vuoden 10 pennin raha vuodelta 1876 kuntoluokassa 01. Kohde myytiin SNY:n huutokaupassa 408 toteutuneeseen hintaan 1 160€.
Missään muissa nimellisarvoissa ei esiinny yhtä suuria hintaeroja normaali- ja hyväkuntoisten kappaleiden välillä kuin kymmenpennisissä. Tämä koskee erityisesti vanhimpia vuosilyöntejä, jotka ehtivät kiertää kauan maksuliikenteessä. Esimerkiksi ensimmäinen kymmenpenninen vuodelta 1865 maksaa siistinä, mutta hieman kuluneena kappaleena (kunto 1) noin 7 euroa ja leimakiiltoisena (kunto 01) 860 euroa.
Hyväkuntoiset rahat SNY:n huutokaupoissa
Keräilyn kannalta on tärkeää tietää, mitkä kymmenpenniset ovat hyväkuntoisina harvinaisia ja mitkä eivät. Tämä käy parhaiten ilmi rahakauppoja seuraamalla. Suomen Numismaattisen Yhdistyksen huutokaupoissa, joissa nykyinen kuntoluokitus on ollut käytössä 14.10.1957 lähtien, on myyty vuosien 1958-90 aikana parempia (kunto vähintään 1+-01) kymmenpennisiä seuraavasti:
1875 (0 kpl), 1890 (2 kpl), 1889 (3 kpl), 1891 (3 kpl), 1895 (3 kpl), 1866 (4kpl), 1876 (4 kpl), 1865 (5 kpl), 1905 (5 kpl), 1867 (8 kpl), 1896 (8 kpl), 1898 (8 kpl), 1909 (9 kpl), 1900 (10 kpl), 1913 (10 kpl), 1897 (11 kpl), 1907 (12 kpl), 1899 (13 kpl), 1910 (17 kpl), 1908 (21 kpl), 1912 (34 kpl), 1914 (31 kpl), 1915 (44 kpl), 1917 I (66 kpl), 1916 (68 kpl), 1911 (78 kpl), 1917 II (154 kpl).
Tilasto vahvistaa tunnetun tosiasian, että vanhimmat vuosilyönnit ovat pienten lyöntimäärien ja pitkän käyttöajan vuoksi harvinaisia ja nuorimmat vuosilyönnit suurten lyöntimäärien ja lyhyen käyttöajan vuoksi yleisiä. Sen sijaan se ei kerro sitä, miksi vuoden 1911 kymmenpenninen, jota on valmistettu vain 367 .000 kappaletta, on leimakiiltoisena erittäin yleinen. Kymmenpennisten keräilyyn liittyy merkillinen tapaus, joka täytyy tietää.
Vanhan postimerkkiliikkeen varasto
Yleistä mielenkiintoa parempikuntoisia rahoja kohtaan alettiin tuntea vasta 1960-Iuvun jälkipuoliskolla. Laadukkaiden kymmenpennisten keräilyhinnat kääntyivät vähitellen selvään nousuun. Hinnanmuodostukseen vaikutti tieto siitä, että loistokuntoisia kappaleita oli edelleenkin hyvin harvoin myytävänä.
Sitten tuli vuosi 1974, joka hetkessä muutti vanhat käsitykset monien keräilykohteiden harvinaisuudesta. Erään vanhan helsinkiläisen postimerkkiliikkeen varastoista löytyi huomattava erä leimakiiltoisia kymmenpennisiä. Siihen kuului toistasataa kymmenpennistä vuodelta 1911, kymmeniä vuosilta 1908, 1910, 1912, 1914, ja 1915 sekä muutama vuodelta 1909.
Tämän aineiston myyminen alkoi Pohjois-Hämeen Numismaatikot r.y:n huutokaupassa 27.1.1974 ja jatkui vuosikausia lähinnä Suomen Numismaatikkoliiton ja Suomen Numismaattisen Yhdistyksen huutokaupoissa.
Samasta varastosta oli peräisin myös se kohua herättänyt kohde, joka myytiin huutokaupassamme 28.5.1974. Yhteen kohteeseen (no 177) oli laitettu peräti 32 loistokuntoista kymmenpennistä: 1908 (4 kpl), 1910 (5 kpl), 1911 (15 kpl), 1912 (2 kpl) ja 1915 (6 kpl). Kohteen osti muuan helsinkiläinen rahakauppias pohjahinnalla, 2700 markalla (2700 euroa nykyrahassa). Paikalla olleet keräilijät saattoivat vain ihmetellä, kuinka rahoja, joita ei aikaisemmin ollut juuri näkynytkään, myytiin nyt yhtäkkiä “kilokaupalla”.
Hyväkuntoisten rahojen arvojärjestys
Rahaliike Holmaston vuosina 1978-90 pitämissä huutokaupoissa on ollut tarjolla kauniita (kunto 1+-01 tai parempi) kymmenpennisiä runsaasti: 1875 (0 kpl), 1876 (1 kpl), 1889 (1 kpl), 1865 (3 kpl), 1898 ( 4 kpl), 1866 (8 kpl), 1890 (8 kpl), 1905 (8 kpl), 1909 (8 kpl), 1891 (9 kpl), 1907 (9 kpl), 1895 (10 kpl), 1867 (11 kpl), 1900 (12 kpl), 1896 (13 kpl), 1913 (15 kpl), 1914 (17 kpl), 1899 (18 kpl), 1908 (22 kpl), 1897 (25 kpl), 1912 (25 kpl), 1910 (29 kpl) ja 1911 (38 kpl). Tavallisimpia vuosia 1915-17 ei ole tilastoitu.
Yhdistämällä SNY:n ja Holmaston huutokauppojen myyntimäärät saadaan hyväkuntoisille kymmenpennisille seuraava harvinaisuusjärjestys: 1875 (0 kpl), 1889 (4 kpl), 1876 (5 kpl), 1865 (8 kpl), 1890 (10 kpl), 1866 (12 kpl), 1891 (12 kpl), 1898 (12 kpl), 1895 (13 kpl), 1905 (13 kpl), 1867 (19 kpl) jne.
Loistavia kymmenpenniskokoelmia
Viime vuosina on ollut myytävänä kaksi sellaista rahakokoelmaa, joihin sisältyi loistava kymmenpennissarja. Suomen Postimerkkeily Oy:n Helsingissä 23.2.1974 pitämässä huutokaupassa myytiin seuraavat kymmenpenniset: 1865 (1+), 1866 (1-1+, rv), 1867 (1+)., 1875 (1+), 1876 (1+,prv) ja 1889-1917 II (kaikki 01-0, peilipintaisia ja saman sävyisellä patinalla). Kalliimmiksi kohteiksi noteerattiin vuosilyönnit 1889 (3 100 mk, nyk. n. 3 100€), 1898 (2 800 mk, nykyään noin 2 800€) ja 1890 (2 400 mk, nykyään noin 2 400€).
Toinen vieläkin merkittävämpi Suomi-kokoelma myytiin Kari L. Välimäen järjestämän kirjallisen huutokaupan välityksellä 9.9.1987. Kokoelma, joka huutokaupattiin yhtenä kokonaisuutena ennätyksellisellä 1 419 000 mk:n (nyk. 450 000 euroa) summalla, sisälsi myös uskomattoman hienon kymmenpennissarjan: 1865 (01), 1866 (01), 1867 (01-0), 1875 (1+), 1876 (01-0), 1876 pieni 6 (1+), 1889 (01) ja 1890-1917 II (kaikki 01-0). Edellä mainittujen kokoelmien sisällöstä voi helposti päätellä, että vuosien 1865-89 kymmenpennisiä tavataan erittäin harvoin huippukuntoisina.
Teksti perustuu alunperin SNY:n Tiedotuslehdessä 5/1991 julkaistuun artikkeliin, jota on sen jälkeen päivitetty.