2 markkaa

Autonomian ajan kaksimarkkaset ovat haluttuja keräilykohteita. Suosioon lienevät vaikuttaneet sarjan pienuus (kymmenen lyöntivuotta), erikoinen nimellisarvo, suuri koko ja korkea jalometallipitoisuus. Erityisesti keräilijät ovat innostuneita loistokuntoisista kappaleista, sillä tälllaisilla harvinaisuuksilla on kauneusarvon lisäksi myös rahallista merkitystä. Oman Iisävärinsä tuo vielä vuosilyönti 1867, jota tunnetaan alle kymmenen kappaletta. Seuraavassa hieman vanhaa ja uutta taustatietoa, josta voi olla iloa ja hyötyä 2-markkasien keräilyssä.

Autonomian ajan suurin hopearaha

Kun 2-markkasten valmistus aloitettiin Helsingin Katajanokalla sijainneessa rahapajassa vuonna 1865, perustui maamme rahajärjestelmä hopeakantaan, jossa perusyksikkönä ollut markka oli neljännesruplan arvoinen. Kaksimarkkanen oli autonomian ajan suurin hopearaha ja vastasi koostumukseltaan (86,8 % hopeaa, 13,2 % kuparia), painoltaan (10,37 g) ja läpimitaltaan (27,5 mm) venäläistä poltinaa eli puolen ruplan rahaa. Yleisölle niitä vaihdettiin ensimmäisen kerran vasta 1.3.1866 (ks. Tuukka Talvio. Suomen rahat, 3. p., Helsinki 2003, s. 35). Kaksimarkkasen valmistuksessa seurasi vuoden 1874 jälkeen 31 vuoden tauko, mikä osaltaan johtui 5 markan setelien (1875) sekä 10 ja 20 markan kultarahojen (1878) käyttöön ottamisesta. Rahojen lyöntiä jatkettiin vielä vuosina 1905-1908, mutta tämän jälkeen niitä ei enää ole valmistettu. Suurin syy nimellisarvon katoamiseen lienee ollut 5-markkasen saavuttama suosio. Kaksimarkkaset pysyivät kuitenkin käytössä Suomen itsenäistymiseen saakka.

Muotoilultaan 2-markkanen vastaa muita tuon ajan hopearahoja. Tunnuspuolta hallitsee kookas valtakunnan vaakuna, kaksipäinen kotka, jonka sydänkilpeen on sijoitettu Pyhän Andreaksen ritarikunnan ketjulla ympäröity ja suuriruhtinaan kruunulla kruunattu Suomen leijonavaakuna. Kotkan pitelemän valtakunnanomenan alapuolella on rahapajan johtajan sukunimen alkukirjain: vuosina 1865-74 S (Soldan) ja 1905-08 L (Lihr). Sisäkehää ympäröivästä kirjoituksesta selviää rahan hienopaino (8,997 g): 47,24 KAPPALETTA NAULASTA SELWÄÄ HOPEATA. Tämä tarkoittaa sitä, että naulasta (n. 425 g) puhdasta hopeaa lyötiin 47,24 kappaletta 2-markkasia. Arvopuolella on tammenlehväseppeleen sisälle merkitty rahan nimellisarvo ja vuosiluku. Kaikissa hopearahoissa on helmireuna, mutta ainoastaan 2-markkasissa on syrjäkirjoitus. Siitä käy ilmi metallin koostumus: HOPEATA 83 1/3 OSAA. WASKEA 12 2/3 OSAA.

Päätyypit ja muunnokset

Usean eri kaivertajan kädenjälki on havaittavissa 2-markkasten tyyppieroja tarkasteltaessa. Vuosien 1865-66 rahoille on ominaista kookkaat kuviot, kun taas vuosilyönnissä 1870 on jo selvästi pienemmät kirjaimet ja numerot. Vuoden 1872 tyypissä on puolestaan tiheämpi helmireuna ja erikoisen suuri seppeleen solmuke. Vuonna 1874 otettiin käyttöön viimeisin malli, jossa seppeleen ohella myös sydänvaakuna on kokenut perusteellisen muutoksen. Leijona on hieman kutistunut, saanut kaksihaaraisen hännän ja siirtänyt toisenkin takakäpälänsä sapelin terälle. Heraldisten ruusujen määrä on noussut kolmesta kahdeksaan. Lisäksi vaakunan yläpuolella oleva pienellä kaksoiskotkalla varustettu kruunu on vaihtunut matalampaan kruunuun, jossa ei ole enää kotkakuviota.

Muunnoksia ja poikkeamia on vähän. Vuosilyönnin 1865 seppeleen solmukkeessa on pieniä eroja. Nauhan päissä on joko pienet palIot (koot vaihtelevat) tai niitä ei ole lainkaan. Viimeksi mainittu versio lienee nuorempi, sillä palloja ei enää esiinny vuoden 1866 rahoissa. Niissä taas voidaan havaita selvä päällekaiverrus, sillä useimmissa kappaleissa vuosiluvun viimeisen kuutosen alta erottuu viitosen yläosan ääriviivoja (SNY 494.1, kuva alla).

Eroavaisuuksia löytyy myös syrjäkirjoituksista: vuosina 1865-74 ja 1906 käytettiin pienempiä kirjaimia kuin vuosina 1905-08. Vuosilyönnistä 1906 tavataan molempia tyyppejä, mutta vanhempaa (lisätuntomerkkinä pitkä kautta viiva murtoluvussa 12 2/3) paljon harvemmin (SNY 500.1). Itse asiassa jokaisesta vuosilyönnistä on olemassa kaksi erilaista syrjäpuolisuutta, sillä syrjäkirjoitus on vaakunapuoleen nähden joko oikeinpäin tai ylösalaisin. Tekstin asento määräytyy sattumanvaraisesti sen mukaan, kuinka päin aihio on joutunut leimauskoneeseen.

Valmistus ja hävikki

Täydellinen sarja 2-markkasia sisältää vuosiluvut 1865-67, 1870, 1872, 1874 ja 1905-08 eli yhteensä kymmenen rahaa. Rahoja valmistettiin kaikkiaan hieman yli 2,7 miljoonaa kappaletta eli paljon vähemmän kuin muita hopearahoja (markkoja lyötiin n. 10, 50-pennisiä n. 17 ja 25-pennisiä n. 30 milj. kpl). Keskimäärin 2-markkasia valmistettiin noin 277.000 kappaletta vuodessa. Niitä toimitettiin rahapajasta Suomen Pankkiin vähiten vuonna 1905 (24.543 kpl) ja eniten vuonna 1866 (818.000 kpl). Vuosina 1882 ja 1887 sulatettiin rahapajassa Suomen Pankin laskuun 814.000 2-markkasta, jotka olivat käyneet tarpeettomiksi kultakantaan siirtymisen jälkeen. Painoilmoituksista päätellen osa rahoista oli aivan uusia ja kulumattomia (ks. Suomen rahapajan 60-vuotiskatsaus s. 12 ja liite III). Sulatettavien kappaleiden määrä oli huomattava, lähes kolmannes kokonaislyönnistä. Rahojen sulatusta tapahtui myöhemmin uusien rahojen lyönnin yhteydessä. On todennäköistä, että tähän käytettyjen kuluneiden hopearahojen joukossa on ollut myös 2-markkasia.

Virallisista tilastoista ei ole kovin paljon apua, kun tutkitaan eri vuosilyöntien keskinäisiä harvinaisuussuhteita. Tarkkoja lyöntimääriä ei tiedetä, eikä ole enää mahdollista selvittää, minkä vuosien rahoja on kuulunut rahapajan toimitus- ja sulatuseriin. Asiaa mutkistaa myös tieto siitä, että 2-markkasten hävikki on ollut runsasta vielä viime sotien jälkeenkin. Suuria määriä hopearahoja ehdittiin viedä kultasepänliikkeisiin sulatettavaksi, ennen kuin rahankeräilyharrastus yleistyi.

Esiintymismäärät huutokaupoissa

Meidän päiviimme säilyneet rahat ovat tutkimuksen kannalta avainasemassa. Niiden esiintymistiheyttä voidaan esimerkiksi tarkastella seuraamalla Suomen Numismaattisen Yhdistyksen huutokauppoja, joita on järjestetty säännöllisesti vuodesta 1947 lähtien. Oheisessa taulukossa 2 on esitetty yhdistyksen huutokauppojen tilasto vuosilta 1947-90. Vertailun vuoksi mukaan on otettu myös rahapajan Suomen Pankille toimittamat määrät (luvut perustuvat Erkki Borgin 1970-luvulla suorittamiin arkistotutkimuksiin: vuoden 1867 toimitusmäärä 146.000 kpl on lisätty vuoden 1866 määrään), katso taulukko alla.

Vuosi	Vuosittainen toimitusmäärä
1867	–
1905	24 543
1908	124 935
1907	125 572
1865	203 000
1906	226 091
1872	250 000
1870	500 000
1874	502 500
1866	818 000
Yht.	2 774 641

Taulukosta nähdään, että 2-markkasia on ollut myytävänä mainittuna ajanjaksona peräti 5.823 kappaletta, mikä on noin 0,21 % kokonaislyöntimäärästä. Huutokauppalukujen suhteen on tosin otettava huomioon se, että samoja rahoja on ollut useita kertoja myytävänä. Varsinkin tavallisten ja huonokuntoisten rahojen kohdalla on tapahtunut eräänlaista kierrätystä, mikä ei ole voinut olla vaikuttamatta häiritsevästi tilastoihin.

Muita hopearahoja harvinaisempi

Kaksimarkkaset ovat yleisesti ottaen paljon harvinaisempia kuin muut hopearahat. Vähäinen lyönti ja suuri nimellisarvo ovat vaikuttaneet siihen, että näitä rahoja on otettu harvemmin talteen. Tämä käy ilmi tavallisen kansan vanhoista hopeasäästöistä, joita joskus vieläkin – valitettavasti yhä harvemmin – ilmestyy myyntiin. Tyypillinen esimerkki on sikarilaatikollinen hopearahoja, joka yleensä sisältää satoja 25-ja 50-pennisiä, kymmeniä markkoja, mutta vain muutamia 2-markkasia. Suuria säästöjä, jotka ovat koostuneet pelkästään täysipitoisista 2-markkasista ja markoista (50-ja 25-pennisissä on huonompi pitoisuus), on esiintynyt vähän. Jotkut keräilijät ovat lähinnä sijoitusmielessä hamstranneet 2-markkasia. Harvinainen vuosilyönti 1905 on ollut erityisen keinottelun kohde. Esimerkiksi suurin osa 1970-luvulla rahahuutokaupoissa myydyistä kappaleista päätyi yhdelle ja sa-malle henkilölle. Mutta myös muut vuosilyönnit ovat kiinnostaneet. Eräskin asiakas kävi helsinkiläisessä rahaliikkeessä vuosikausia säännöllisesti kerran kuukaudessa ostaen joka kerta yhden tai useamman 2-markkasen vuosiluvuista lainkaan välittämättä.

Normaalikuntoiset 2-markkaset eivät ole kuitenkaan osoittautuneet erityisen hyviksi sijoituskohteiksi, sillä niiden hinnat eivät ole juurikaan nousseet viime vuosikymmeninä. Vuoden 1867 kaksimarkkanen on asia erikseen, mutta muut rahat pystyy helposti hankkimaan siedettävässä kunnossa alle 400 euron budjetilla: 1865 15€, 1866 30€, 1870-74 à 20, 1905 180€, 1906 20€, 1907 30€ ja 1908 25€. Kiinnostava muunnos, vanhempi syrjäkirjoitustyyppi vuosilyönnissä 1906 (SNY 500.1) maksaa normaalikuntoisena 25€.

Hyväkuntoisina harvinaisia

Keräilyyn tulee heti aimo annos mielekkyyttä ja jännitystä, kun ryhdytään etsimään kauniita ja kulumattomia kappaleita. Vanhat huutokauppaluettelot paljastavat myös sen tärkeän tiedon, mitkä rahat ovat hyväkuntoisina harvinaisia ja mitä niistä on maksettu. Yhdistämällä SNY:n (1958-90) ja Holmaston (1978-90) huutokauppojen myyntimäärät saadaan hyväkuntoisille (kunto 1 +-01 tai pa-rempi) 2-markkasille seuraava harvinaisuusjärjestys: 1867 (2 kpl), 1905 (14 kpl), 1872 (24 kpl), 1874 (24 kpl), 1907 (24 kpl), 1866 (25 kpl), 1870 (42 kpl), 1865 (46 kpl), 1906 (47 kpl), ja 1908 (116 kpl). Jos sivuutamme vuoden 1867 rahan, voimme todeta, että vuotta 1905 tavataan harvoin ja vuosia 1872, 1874, 1907 ja 1866 melko harvoin loistokunnossa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että parempia markkoja 1864 (10 kpl), 1867 (15 kpl) ja 1872 (18 kpl) on esiintynyt hieman harvemmin näissä huutokaupoissa. Viimeiset, vuonna 1908 lyödyt 2-markkaset ovat usein erinomaisessa kunnossa. Uuden 5 markan setelin (malli 1909) ilmestyminen on varmasti vähentänyt rahojen käyttöä.

Ainutlaatuisia huutokauppoja

Hieno 2-markkaskokoelma myytiin yhdistyksessämme 5.6.1967: 1865 (kunto 01) 42 mk, 1866 (01) 76 mk, 1870 (01/1 +) 52 mk, 1872 (01/1+) ? mk, 1874 (01/1+) 46 mk. 1905 (01/1 +) 162 mk. 1906 (01/1 + prv) 40 mk, 1907 (01) 78 mk ja 1908 (01) 15 mk, nykyrahassa yhteensä 870 euroa. Huutokaupan kruunasivat huippuharvinaisuudet 2 markkaa 1867 ja markka 1870. Rahojen myyjänä oli helsinkiläinen rahakauppias Leonid Södermann.

SNY:n huutokaupoissa saavutettiin paras noteeraus vuoden 1905 rahasta 21.11.1976, jolloin huippukuntoinen yksilö (01, prva) myytiin 1.200 mk:lla, nykyrahassa 890 euroa.

Loistokuntoisia 2-markkasia on myyty muuallakin ja niistä on maksettu huippuhintoja. Suomen Postimerkkeily Oy järjesti mieleenpainuvan rahahuutokaupan 23.2.1974 Rakennusmestarien talossa Helsingissä. Myytävänä olleesta loistokuntoisesta Suomi-kokoelmasta kannattaa erikseen mainita kolme peilipintaista 2-markkasta: 1866 (01) 800 mk, 1872 (01) 1.100 mk ja 1905 (01) 3.000 mk. Viimeksi mainitun rahan, jonka myyntihinta oli 1994 rahassa huikeat 12.000 markkaa (3.000 euroa), osti eräs nyt jo edesmennyt helsinkiläinen keräilijä. Hänen hieno Suomen rahojen kokoelmansa myytiin Sepon Pennin huutokaupassa 19.9.1992. Tässä huutokaupassa kyseinen raha nousi 900 mk:sta ennätykselliseen 18.000 markan (2020: 4.500 euroa) hintaan (rahan arvopuoli kuvattu Numismaattisessa aikakauslehdessä 4/1992, s. 126). Lähes mielikuvituksellisen korkea hinta muuttuu ymmärrettävämmäksi, jos tunnetaan rahan tausta. Nyt kun Postimerkkeily Oy:n huutokaupasta on kulunut tasan 20 vuotta (nyk. yli 45 vuotta), voitaneen vihdoin poistaa tapauksen yllä leijunut salaperäisyyden verho. Kokoelman oli kerännyt maailmankuulu filatelisti Agathon Fabergé (1876-1951), joka oli vuonna 1927 paennut perheineen Neuvostoliitosta Suomeen.

Leimakiiltoinen kaksimarkkaa 1905 on esiintynyt viimeksi SNY:n huutokaupassa 23.4.2016, jolloin myytiin Nils J. Lindbergin hieno rahakokoelma. Loistokuntoisesta – ei kuitenkaan pelipintainen – maksettiin 1.500 euroa (+huutomaksu).

2 markkaa 1867 – suuri harvinaisuus

Vuosilyönti 1867 on luonnollisesti erityisen kiinnostava. Se on esiintynyt yhdistyksemme huutokaupoissa vain kahdesti eli yhtä harvoin kuin maamme toinen suurharvinaisuus, markka 1870. Markkaa ei tunnetakaan enempää kuin kyseiset kaksi kappaletta, mutta 2-markkasista on useampia havaintoja. Niitä on olemassa ainakin yhdeksän kappaletta, kolme julkisissa ja kuusi yksityisissä kokoelmissa. Rahoja koskevat tiedot on koottu oheiseen taulukkoon ja ne on numeroitu yhdestä yhdeksään. Tämän kirjoittaja ei ole nähnyt kaikkia rahoja (n:ot 4, 5 ja 8) ja joistakin kappaleista on osittain puutteelliset tiedot.

Sarjan ensimmäinen raha, tyyppiä 1866/1867 (raha n:o 1), oli artikkelin kirjoittamisen aikaan Kansallis-Osake-Pankin kokoelmassa, nykyään yksityiskokoelmassa. Pankki osti sen yhdistyksemme huutokaupasta 5.6.1967 (kohde 196, 1 +, “n. 1/3 rahasta heikosti lyöty”) pohjahintaan 8.500 mk, nykyrahassa (2020) 14.400 euroa. Raha on oikeastaan lyöntikiiltoinen, vaikkakin melkoisesti tummunut. Samassa huutokaupassa myytiin myös markka 1870 (1?/1) 6.500 mk:lla. Molemmat rahat oli jättänyt myyntiin Leonid Södermann.

Alkuperäisen artikkelin kirjoittamisen jälkeen Numismaattisessa Aikakauslehdessä (3/1994) kerrottiin toisesta vuoden 1866/1867-mallisesta kaksimarkkasesta (n:o 2). Kaksimarkkasen omistaja kertoi perineensä rahaharvinaisuuden isältään (aikoinaan myös SNY:n jäsen), joka oli ostanut sen kokoelmaansa joltakin Ifström-nimiseltä henkilöltä 1950-ja 1960-lukujen taitteessa. Todennäköisesti raha on kuulunut johtaja Axel Ifströmille. Tämä helsinkiläinen keräilijä oli pitkäaikainen SNY:n jäsen, jonka nimi esiintyy vielä vuoden 1957 jäsenluettelossa, mutta ei enää kolme vuotta myöhemmin painetussa matrikkelissa. Ifströmillä näyttää olleen varsin huomattava kokoelma. Klaus Selinheimon selvityksen mukaan siihen on kuulunut useita kappaleita vuosien 1872 ja 1898 25-pennisten jälkilyöntejä (ks. Numismaatikko 2/1972s.19). Näiden arvoituksellisten rahojen esiintyminen yhdessä vuoden 1867 kaksimarkkasten kanssa, joka on myös jälkilyönti, on kiinnostava seikka.  Ifströmin kaksimarkkanen 1867 on erikoisen näköinen. Raha on niin heikosti lyöty, että se näyttää aivan kuluneelta. Todellisuudessa kyse on kuitenkin täysin leimakiiiltoisesta kappaleesta, jossa on ainoastaan yksi naarmu vaakunapuolella. Rahan arvopuoli on lyöty samalla leimasimella kuin toisetkin vuoden 1867 kaksimarkkaset. Tunnuspuoli, jossa kookkaat reunahelmet ja kirjaimet (mallia 1866), on identtinen Södermannin kappaleen kanssa.

Kolmas kappale, mallia 1870/1867 (n:o 3), nousi Helsingin Numismaattisen Yhdistyksen huutokaupassa 18.3.1990 (kohde 629, 1 +-01) 55.000 markasta ennätykselliseen 182.000 markan hintaan (nyk. 45.000 euroa) ja päätyi pohjoiskarjalaiseen yksityiskokoelmaan (ks. SNY:n Tiedotuslehti 3/90, s. 64 ). Raha on tiettävästi kuulunut yhdistyksemme kunniapuheenjohtajalle professori Hjalmar Tallqvistille (1870-1958).

Södermannin (mallia 1866/1867), Ifströmin (mallia 1866/1867) ja Tallqvistin (1870/1867) kappaleissa on sama lyöntivika: kuviot ovat epäteräviä tunnuspuolella klo 1-4 ja arvopuolella klo 8-11. Ifströmin kaksimarkkanen (n:o 2) on näistä kolmesta lyöntiteknisesti heikoin. Vähiten kuluneen näköinen on Tallqvistin kappale (n:o 3). Nämä rahat ovat todennäköisesti jälkilyöntien kokeilukappaleita, sillä muut vuoden 1867 kaksimarkkaset ovat virheettömästi lyötyjä. Tässä kirjoituksessa mainitut kolme lyöntiviallista kaksimarkkasta ovat kulumattomia kappaleita, jotka tuskin koskaan ovat olleet liikkeessä. Arvoitukseksi jäänee, kuinka ne ovat joutuneet keräilijöille. Ifströmin ja Tallqvistin kappaleessa on suunnilleen samassa kohdassa vaakunakotkan vasemmassa siivessä vanhalta vaikuttava naarmu tai naarmutus – sattumaa vai rahapajan “tuotemerkki”?

Eremitaasin valtavaan rahakokoelmaan kuuluu myös loistokuntoinen 2 markkaa 1867 (n:o 4). Se nähtiin Suomen Numismaatikkoliiton Leningradin (nyk. Pietari) matkan yhteydessä vuonna 1974 ja on kuvattu Erkki Borgin kirjassa Rahan Väärti. Tarkempia tietoja rahasta saadaan ehkä tulevaisuudessa.

Vanhin tunnettu kappale (n:o 5) on kuulunut suuriruhtinas Georgii Mihailovitshille (1863-1919) ja on kuvattu hänen teoksessaan Russkija Monety (1893). Tämä kaunis raha on myöhemmin kulkeutunut Yhdysvaltoihin Smithsonian Institutionin kokoelmaan.

Kreivi I.I. Tolstoin (1858-1916) suuri Venäjän rahakokoelma, jonka osia myytiin Adolph Hessin huutokaupassa Saksassa 10.-14.3.1913, sisälsi myös loistokuntoisen 2-markkasen 1867 (n:o 6). Tästä rahasta (kohde 3167, “Stgl. von polierter Platte”) maksettiin 355 Saksan markkaa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että leimakiiltoinen penni 1864 meni 17 mk:lla. Raha on tämän jälkeen kuulunut yhdistyksemme perustajajäsenelle kapteeni Oskar Wasastjernalle (1853-1923). Tieto on peräisin eräästä Södermannin kirjeestä, jonka mukaan Wasastjemalla olisi ollut myös toinen kappale 2-markkasta (lisäksi erilainen muunnos!). Tolstoin kappale joutui myöhemmin uudelle omistajalle päätyen lopulta yhdistyksemme huutokauppaan 11.3.1973 (kohde 189, kunto ”01, rv. hna”, lähtöhinta 11.000 mk). Sieltä sen osti muuan keräilijä 34.000 markalla (nykyrahassa 40.000 euroa).

Melko kulunut Kansallismuseon kappale (n:o 7) on peräisin konttoristi Frans Ekmanin kokoelmasta, jonka Antellin valtuuskunta osti vuonna 1906. Rahalle ei määritelty erillistä hintaa, mutta ostoasian esitellyt Mauritz Waenerberg – tunnettu keräilijä, joka kuitenkaan ei itse ollut aikaisemmin nähnyt tätä rahaa – oli kuullut sellaisesta maksetun 130 mk, nykyrahassa yli 500 euroa.

Eräässä yksityiskokoelmassa on hyväkuntoinen 2 markkaa 1867 (n:o 8), joka on aikoinaan kuulunut opettaja Matti Kauppiselle (1843-1936). Rahan arvopuoli on kuvattu teoksessa Satakuntalaista arkea ja pyhää (1947).

Niin ikään yksityisomistuksessa on se hieman kulunut kappale (n:o 9), joka on kuvattu Numismaatikko-lehdessä 2/1970. Raha on ostettu n. 1960-61 erään vaasalaisen kultasepän jäämistöstä. Tätä ennen se oli mahdollisesti ollut Kauhajoella.

1	Yksityiskokoelma I	1866/1867	10,47g	ylösalaisin	01 (tumm.)	ex. Kansallis-Osake-Pankki (Helsinki); ex. Leonid Södermann
2	Yksityiskokoelma II	1866/1867	10,56g	ylösalaisin	01	ex. Axel Ifström
3	Yksityiskokoelma III	1870/1867	n.10,4g	ylösalaisin	1+-01	ex. Hjalmar Tallqvist ( 1870-1958)
4	Eremitaasi (Pietari)	1870/1867 ? ? 01 (?) ‘)	?	?	01 (?)
5	Smithsonian Institution (Washington)	1870/1867	?	?	01 (?)	ex. Georgii Mihailovitsh (1863-1919)
6	Yksityiskokoelma IV	1870/1867	10,49 g	oikeinpäin	01, p. met. vika (el. puhd.)	ex. l. l. Tolstoi (1858-1916)
7	Suomen kansallismuseo (Helsinki)	1870/1867	10,06g	ylösalaisin	1, prv	ex. Frans Ekman (1906)
8	Yksityiskokoelma V	1870/1867	<10 g	oikeinpäin	n. 1+	ex. Matti Kauppinen (ennen 1936)
9	Yksityiskokoelma VI	1872/1867	10,23 g	ylösalaisin	1-1+, rv	Vaasasta (n. 1960-61)

Viitteet

1. SNY huutokauppa 5.6.1967, n:o 196. E. Borg, Rahan väärti, Jyväskylä 1980, s.38-40 (kuvattu)

2. Numismaattinen Aikakauslehti 3/1994, s. 63-64 (kuvattu). Raha on tarkemmin tutkittu v.2009.

3. HNY huutokauppa 18.3.1990, n:o 629. SNY:n Tiedotuslehti 3/1990, s.64

4. Numismaatikko 1974/4, s. 13. E. Borg, Rahan väärti, 1980, s.38-40 (kuvattu).

5. G. Mihailovitsh, Russikija Monety, Pietari 1893. Finlandija n:o 21 (kuvattu).

6. A. Hess Nachf. huutokauppa 10.-14.3.1913, n:o 3167 (kuvattu). SNY.n huutokauppa 10.3.73 n:o 189

7. Antellin valtuuskunnan osto 1906. SNY:n Tiedotuslehti 3/1990. s. 61 (kuvattu)

8. Satakuntalaista arkea ja juhlaa, Pori 1947, s.121 (arvopuoli kuvattu)

9. Numismaatikko 2/1970, s.21 (kuvattu). Raha on tarkemmin tutkittu v.2007.

Oma arvopuolen meisti

Aika ajoin kuulee kertomuksia vuoden 1867 rahan esiintymisestä muissakin kokoelmissa, mutta mitään näyttöä noiden kappaleiden aitoudesta ei ole. Edellä mainittuja rahoja voidaan pitää aitoina, koska niissä kaikissa on sama, vain vuoden 1867 rahoissa esiintyvä arvopuolen kaiverrus. Leimasin on tallessa rahapajassa (ks. Pekka Säilän kirjoitus, Numismaatikko 5/1974 s. 8), ja sen tinaan lyödyistä koevedoksista nähdään helposti, että vuoden 1867 kaksimarkkasissa on aivan erilainen seppele kuin vuosien 1865-66 rahoissa. Eroja on mm. tammenterhojen lukumäärissä ja solmukenauhan päissä. Rahasta on lukuisia väärennöksiä, jotka on tehty vuosien 1865-66 rahoista poistamalla vuosiluvun viimeinen numero ja juottamalla tilalle numero 7. Tällaiset väärennökset on yleensä helppo tunnistaa.

Tunnuspuolessa eroja

Arvopuolen meisti on oletettavasti kaiverrettu vuonna 1867, mutta tunnuspuolen laita on toisin. Sitä on olemassa kolmea eri tyyppiä: kaksi kappaletta mallia 1866 (kookkaat reunahelmet ja kirjaimet), kuusi kappaletta mallia 1870 (kookkaat reunahelmet ja pienet kirjaimet) ja yksi mallia 1872 (pienet reunahelmet ja kirjaimet). Viimeksi mainitun rahatyypin (n:o 9) olemassaolo ei ole aikaisemmin ollut yleisesti tiedossa, sillä siitä julkaistu kuva on heikkotasoinen. Ainoastaan Södermannin (n:o 1, kuva 3) ja Ifströmin (n:o 2) kappaleissa on sellainen vaakunapuoli (malli 1866), joka vuoden 1867 kaksimarkkasissa kuuluisi olla, mikäli ne olisi lyöty tuona vuonna. Nämä rahat ovat kuitenkin lyöntiteknisesti identtiset Tallqvistin kappaleen (n:o 3) kanssa, jonka tunnuspuoli on mallia 1870: kuviot ovat epäteräviä reunassa tunnuspuolella klo 1-4 ja arvopuolella klo 8-11. Niinpä myös Södermannin kappaleen täytyy olla jälkilyönti, sillä tuntuisi käsittämättömältä. että sama lyöntivika ilmenisi rahoissa vielä monen vuoden kuluttua.

Ajalleen tyypillinen jälkilyönti

Tuukka Talvio päätyi siihen tulokseen, että 2 markkaa 1867 on ajalleen tyypillinen jälkilyönti, joka on erikoistilauksista valmistettu keräilijöille (ks. E. Borg, Rahan Väärti, Jyväskylä 1980, s. 38-40 ja SNY:n Tiedotuslehti 3/1990 s. 60-61). Raha on aikanaan herättänyt keräilijöiden kiinnostuksen sen vuoksi, että se esiintyy rahapajan tilastoissa. Vuoden 1867 osalle merkitty 146.000 kappaleen toimitusmäärä on kuitenkin kaikesta päätellen todellisuudessa tarkoittanut edellisen vuoden lyöntiä, joka on vasta vuoden 1867 puolella toimitettu Suomen Pankkiin.

Käytettävissä oleva aineisto tukee näitä ajatuksia. Näyttää siltä, että rahapaja on pyrkinyt korkeaan laatuun täyttäessään vaikutusvaltaisten tilaajien toivomuksia. Lyöntiteknillisesti heikkotasoiset (n:ot 1-3) ja tyypiltään epäonnistuneet (n:o 9) kappaleet on ehkä alun perin hylätty, ja suuriruhtinas Mihailovitshille, kreivi Tolstoiille ja Eremitaasille on toimitettu kauniit ja virheettömät kappaleet. Joitakin kunnollisia kappaleita on myös joutunut kiertoon (n:ot 7-8). Samoin on käynyt rahalle n:o 9. Rahojen tarkkaa valmistusaikaa ei tiedetä. Lyönti on tapahtunut vuosien 1870-93 välillä; raha on ollut Mihailovitshilla viimeistään vuodesta 1893.

Rahojen muista yksityiskohdista ei näytä olevan lisäapua ajoituskysymyksessä. Kulumattomat kappaleet painavat kyllä yli asetuspainon (10,37 g), mutta painavinkin raha (n:o 2, 10,56 g) pysyy juuri ja juuri sallitun painovaihtelun rajoissa. Muiltakin ominaisuuksiltaan rahat vaikuttavat normaaleilta. Meistisuunta on tavanomainen 0 astetta ja syrjäkirjoituksen asennossa esiintyy tyypillistä vaihtelua. Tekstin asento on tunnuspuoleen nähden oikeinpäin rahoissa n:o 6 ja 8 ja ylösalaisin rahoissa n:o 1,2,3,7 ja 9 (muista kappaleista ko. tieto puuttuu). Myös syrjäkirjoituksen kirjaimissa, numeroissa ja murtoviivojen asennoissa voidaan havaita pieniä eroavaisuuksia, mutta tämä on tyypillistä muidenkin vuosien rahoille.

Lopuksi vielä lyhyt yhteenveto keräilijöitä alati askarruttavista harvinaisuuksista, 2-markkasesta 1867 ja markasta 1870. Kaksimarkkasta tunnetaan yhdeksän kappaletta, markkaa vain kaksi. Edellisestä tavataan kolme muunnosta, jälkimmäisestä kaksi. Kaksimarkkasesta on olemassa sekä käyttämättömiä että käytössä olleita kappaleita, kun taas molemmat markat ovat olleet liikkeessä. Kaksimarkkanen on selvä jälkilyönti, mutta markka ei taidakaan olla – näyttää siltä, että 2 markkaa 1867 olisi nuorempi kuin markka 1870.

Teksti perustuu Numismaattisen Aikakauslehden 1/1994 artikkeliin, jonka jälkeen sitä on päivitetty.