Vanhat hopeamarkkamme ovat kauniita rahoja, ja niitä on normaalikuntoisina myös runsaasti tarjolla kohtuuhintaan. Niistä on paljon iloa vaativimmallekin keräilijälle. Kiinnostavia ja harvinaisia muunnoksia löytyy enemmän kuin mistään muista maamme rahoista. Eräitä vuosilyöntejä tavataan vain harvoin hyvässä kunnossa. Sokerina pohjalla on sarjaan sisältyvä Suomen harvinaisin metalliraha.
Markka tuli Suomen rahayksiköksi 4.4.1860 annetulla keisarillisella manifestilla. Markan seteleitä laskettiin liikkeeseen jo samana vuonna, mutta metallirahojen tekeminen voitiin aloittaa vasta kun rahapaja neljä vuotta myöhemmin oli valmistunut. Autonomian ajan markka oli neljännesruplan eli 25 kopeekan arvoinen täysipitoinen hopearaha. Näillä rahoilla on siksi sama paino (5,18 g), ja pitoisuus (868 paino-osaa hopeaa ja 132 osaa kuparia). Markka sisältää siten suhteessa enemmän jalometallia kuin 25 ja 50 pennin rahat, joissa hopean osuus on vain 75%. Rahan hienopaino (4,499 g) on ilmoitettu etusivun kehäkirjoituksessa: 94,48 KAPPALETTA NAULASTA SELWÄÄ HOPEATA. Tämä tarkoittaa sitä, että naulasta (n. 425 g) puhdasta hopeata lyötiin 94,48 kappaletta markan rahoja.
Kehäkirjoitus ja sitä myötäilevä sisäkehä puuttuvat 50-ja 25-pennisestä. Muuten rahat ovat samannäköisiä. Etusivulla on valtakunnanvaakuna, kaksipäinen kotka, jonka sydänkilpeen on sijoitettu Pyhän Andreaksen ritarikunnan ketjulla ympäröity ja suuriruhtinaankruunulla kruunattu Suomen leijonavaakuna. Kotkan pitelemän valtakunnanomenan alapuolella on rahapajan johtajan sukunimen alkukirjain: vuosina 1864-74 S (Soldan), 1890 -1908 L (Lihr) ja 1915 S (Sundell). Takasivulla on arvomerkintä ja vuosiluku tammenlehväseppeleen ympäröimänä. Rahoissa on helmireuna ja rihlattu syrjä. Läpimitta on sama kuin vuosina 1964-1993 käytössä olleella markalla (24 mm).
Markkojen valmistus
Täydellinen autonomian ajan markkasarja sisältää vuosiluvut 1864-67, 1870, 1872, 1874, 1890, 1892-93, 1907-08 ja 1915 eli yhteensä 13 rahaa. Markkoja valmistettiin kaikkiaan lähes 9,5 miljoonaa kappaletta, ts. paljon harvemmin ja vähemmän kuin 50-pennisiä (22 lyöntivuotta, yli 17 milj. kpl) ja 25-pennisiä (29 Iyöntivuotta, lähes 30 milj. kpl). Tilastoissa olevat luvut eivät kuitenkaan anna tarkkoja vuosittaisia lyöntimääriä, vaan niissä on kysymys Suomen Pankin rahapajasta vastaanottamista toimitusmääristä (taulukko 1).
Keräilijöitä kiinnostavat erityisesti vuosilyöntien keskinäiset harvinaisuussuhteet. Nämä eivät käy ilmi toimitusmääristä, koska ei tiedetä, minkä vuoden lyöntejä niihin on kuulunut. Toinen epätietoisuutta lisäävä tekijä aiheutuu sulatusmääristä, joiden tarkkaa sisältöä ei enää pystytä selvittämään. Markkoja sulatettiin paljon jo niiden käypyysaikana rahapajassa. Rahapajan 60-vuotiskatsauksessa (s.12 ja liite III) kerrotaan, että vuosina 1882 ja 1887 sulatettiin 1 372 000 markkaa, jotka olivat käyneet tarpeettomiksi kultakantaan siirtymisen jälkeen. Painoilmoituksista päätellen osa rahoista oli aivan uusia ja kulumattomia. Kuluneita hopearahoja sulatettiin myöhemminkin uusien rahojen lyönnin yhteydessä. Erityisen huomattava sulatus tapahtui vuonna 1916, jolloin 500 000 kappaletta markkoja lyötiin 25 ja 50 pennin rahoiksi.
| 1870 | – |
| 1864 | 75 000 |
| 1908 | 153 577 |
| 1893 | 254 564 |
| 1907 | 348 136 |
| 1892 | 484 334 |
| 1872 | 538 000 |
| 1890 | 841 342 |
| 1867 | 852 000 |
| 1874 | 1 002 000 |
| 1915 | 1 212 000 |
| 1865 | 1 673 000 |
| 1866 | 1 986 000 |
| Yht. | 9 419 953 |
Esiintymismäärät huutokaupoissa
Säilynyt aineisto on tutkimuksen kannalta keskeisessä asemassa. Rahojen esiintymistiheyttä voidaan seurata vanhojen huutokauppaluetteloiden avulla. Ylivertaisena lähteenä ovat Suomen Numismaattisen Yhdistyksen huutokaupat, joita on pidetty säännöllisesti vuodesta 1947 lähtien. Oheisessa taulukossa 2 on esitetty SNY:n huutokauppojen tilasto vuosilta 1947-90. Siitä nähdään, että markkoja on ollut myytävänä tänä ajanjaksona peräti 13 710 kappaletta, mikä on noin 0,14% kokonaislyöntimäärästä! Huutokauppatilastoihin on tosin suhtauduttava tietyllä varauksella, sillä samoja rahoja on oletettavasti myyty useita kertoja eikä kaikkein tavallisimpia lyöntivuosia toisaalta ole aina mainittu erikseen. Yhdistyksemme huutokaupoissa on autonomian ajan markkaa kuitenkin yleensä pidetty sen verran isona rahana, että lähes kaikki myytävänä olleet kappaleet on eritelty.
| Vuosi | Esiintymismäärä 1947-90 |
| 1870 | 2 |
| 1867 | 503 |
| 1908 | 559 |
| 1864 | 601 |
| 1872 | 656 |
| 1893 | 750 |
| 1907 | 957 |
| 1892 | 1 175 |
| 1865 | 1 611 |
| 1890 | 1 614 |
| 1874 | 1 630 |
| 1866 | 1 795 |
| 1915 | 1 857 |
| Yht. | 13 710 |
Taulukko osoittaa rahojen harvinaisuusasteen. Vuoden 1870 markka on todellinen suurharvinaisuus, josta on olemassa vain kaksi huutokauppanoteerausta. Se on huomattavasti harvinaisempi kuin esimerkiksi 50 ja 25 penniä 1876. joista edellinen on esiintynyt näissä huutokaupoissa 20 ja jälkimmäinen 52 kertaa. Muut markat ovat sitä vastoin melko yleisiä. Näin voitaneen sanoa jopa seuraavaksi harvinaisemmasta vuoden 1867 markasta, jota on ollut myytävänä 503 kappaletta eli melkein kaksi kertaa enemmän kuin esimerkiksi kolmanneksi harvinaisinta 50-pennistä 1866 ja kuudenneksi harvinaisinta 25-pennistä 1865 (kumpaakin ollut 287 kpl). Tämä nälkävuoden markka on kuitenkin sen verran harvinainen, että sitä on jokseenkin varmasti lyöty vähemmän kuin tilastossa mainitut 852 000 kappaletta. Suureen toimitusmäärään on täytynyt sisältyä myös edellisen vuoden leimasimilla valmistettuja kappaleita.
Markka 1864 – ensimmäinen hopeamarkka
Yllättävintä huutokauppatilastossa on ehkä se, että markka 1864 (601 kpl) on yleisempi kuin 1867 (503 kpl) ja 1908 (559 kpl), vaikka siitä on maksettu selvästi näitä enemmän. Rahan korkeampi arvostus keräilymarkkinoilla lienee johtunut useasta syystä. Ensinnäkin se on Suomen ensimmäinen oma hopeamarkka, jonka hankkiminen kokoelmaan on ollut eräänlainen välttämättömyys – vaikkapa pieneen ylihintaan. Toisena houkuttimena on ollut rahan lyöntimäärä, jota aikaisemmin luultiin hyvin pieneksi, vain 27 000 kappaleeksi. Rahapajan 60-vuotiskatsauksen tekstiosassa (s. 4) on kuitenkin selvästi mainittu, että kyseinen määrä markkoja oli hyväksytty tarkastuksessa 14.12.1864, mutta että ne jätettiin Suomen Pankkiin vasta 20.1.1865, jolloin niitä seurasi vielä 48 000 rahaa. Vuoden 1864 markan oikea toimitusmäärä oli siis 75 000 kappaletta. Tämä tuli kuitenkin laajempien keräilijäpiirien huomioon vasta kun Erkki Borg vuonna 1971 julkaisi ensimmäisen rahahinnastonsa. Väärä toimitusmäärä on esiintynyt joissakin hinnastoissa vielä sen jälkeenkin.
Vuoden 1864 markkoja on säilynyt runsaasti nykypäiviin, ja voidaan ajatella, että todellinen lyöntimäärä on saattanut olla vieläkin suurempi. Toisaalta näyttää siltä, että rahalla on ollut normaalia pienempi hävikki. Ihmisillä on aina ollut tietty mieltymys maamme vanhimpien hopearahojen – myös vuoden 1864 50-pennisten -talteen ottamiseen. Tästä ovat osoituksena ne lukuisat suuret pelkästään näistä rahoista koostuvat vanhat säästöt, joita aina silloin tällöin ilmestyy myyntiin. Vuoden 1864 markka on kiinnostanut myös kauppiaita ja sijoittajia. Erkki Joutsenelta saamani tiedon mukaan esim. tunnettu kauppias ja Venäjän rahojen keräilijä Leonid Södermann oli kerännyt liikkeeseensä (joka 1960-luvulla sijaitsi Helsingin Uudenmaankadulla) suuret määrät vuoden 1864 markkoja ja 50-pennisiä. Sijoituskohteena markka oli erityisen suosittu 1970-luvun alussa. Yhdistyksemme 60-vuotisjuhlahuutokaupassa 21.4.1974 sitä oli tarjolla ennätykselliset 34 kappaletta, joista 29 myytiin erillisinä kohteina (kunto 1? -1). Kaikki menivät hyvin kaupaksi keskihinnan ollessa n. 123 mk/kpl. Vuoden 1993 markoiksi (artikkelin alkuperäinen julkaisuhetki) muutettuna tämä on 493 mk – eli aika paljon siihen nähden, että keräilyarvo rahalla oli tuolloin vain noin 200 markkaa. Vuonna 2020 vuoden 1864 markan keräilyarvo peruskuntoisena on noin 100€ (kuntoluokka 1), eli hinta on yli tuplaantunut 1993 arvosta.
Markka 1870 – Suomen harvinaisin metalliraha
Yhdistyksemme huutokaupoissa esiintyneet kaksi vuoden 1870 markkaa ovat ainoat julkisessa myynnissä olleet kappaleet. Pekka Säilä ja Tuukka Talvio ovat käsitelleet tätä kiinnostavaa rahaa useissa artikkeleissa (esim. SNY:n tiedotuslehti 3/1990, Numismaatikko 5/1974, 5/1975 ja 4/1979, sekä E. Borg, Rahan väärti, 1980). Lähdeaineistoa siitä on olemassa kovin niukasti. Seuraavassa lyhyt yhteenveto mainittujen kirjoitusten pohjalta sekä jokunen lisätieto.
Markka 1870 ei esiinny rahapajan tilastossa, eikä siitä siksi liene myöskään teetetty jälkilyöntejä vaikutusvaltaisia keräilijöitä varten, kuten näyttää tapahtuneen toisen suurharvinaisuuden, vuoden 1867 2-markkasen kohdalla. Se mainitaan tiettävästi ensimmäisen kerran Christian Gielin ja A. A. Iljinin teoksessa Russkija monety 1801 -1904, joka ilmestyi Pietarissa 1904. Varhaisin rahaa koskeva hintatieto on löytynyt helsinkiläisen keräilijän asessori Gustaf Ignatiuksen (k. 1931) numismaattisista papereista, joita säilytetään Kansallismuseon rahakammiossa. Ignatiuksen muistiinpanossa vuodelta 1906 markan 1870 arvoksi on merkitty 100 ruplaa, vuoden 1993 rahassa 5 000 markkaa ja nykyrahassa (2020) noin 3000 euroa (muita noteerauksia: 2 mk 1867 100 r, 50 p 1876 25 r, 1 p 1864 10 r ja 25 p 1876 8 r.) Markka esiintyy myös eräissä venäläisissä luetteloissa.
Markka 1870 – Suomen harvinaisin metalliraha
Yhdistyksemme huutokaupoissa esiintyneet kaksi vuoden 1870 markkaa ovat ainoat julkisessa myynnissä olleet kappaleet. Pekka Säilä ja Tuukka Talvio ovat käsitelleet tätä kiinnostavaa rahaa useissa artikkeleissa (esim. SNY:n tiedotuslehti 3/1990, Numismaatikko 5/1974, 5/1975 ja 4/1979, sekä E. Borg, Rahan väärti, 1980). Lähdeaineistoa siitä on olemassa kovin niukasti. Seuraavassa lyhyt yhteenveto mainittujen kirjoitusten pohjalta sekä jokunen lisätieto.
Markka 1870 ei esiinny rahapajan tilastossa, eikä siitä siksi liene myöskään teetetty jälkilyöntejä vaikutusvaltaisia keräilijöitä varten, kuten näyttää tapahtuneen toisen suurharvinaisuuden, vuoden 1867 2-markkasen kohdalla. Se mainitaan tiettävästi ensimmäisen kerran Christian Gielin ja A. A. Iljinin teoksessa Russkija monety 1801 -1904, joka ilmestyi Pietarissa 1904. Varhaisin rahaa koskeva hintatieto on löytynyt helsinkiläisen keräilijän asessori Gustaf Ignatiuksen (k. 1931) numismaattisista papereista, joita säilytetään Kansallismuseon rahakammiossa. Ignatiuksen muistiinpanossa vuodelta 1906 markan 1870 arvoksi on merkitty 100 ruplaa, vuoden 1993 rahassa 5 000 markkaa ja nykyrahassa (2020) noin 3000 euroa (muita noteerauksia: 2 mk 1867 100 r, 50 p 1876 25 r, 1 p 1864 10 r ja 25 p 1876 8 r.) Markka esiintyy myös eräissä venäläisissä luetteloissa.
Seuraava kiinnostavampi havainto on tallennettu SNY:n pöytäkirjaan 9.3.1915: “Jäsen Sidorow ilmoitti, että herra Kotcheregin (Helsingissä asunut venäläinen keräilijä) on näyttänyt hänelle yhden kappaleen markkaa 1870 siis toisen tunnetun kappaleen.” Tämän jälkeen ehti kulua yli 50 vuotta, ennen kuin rahasta saatiin mitään muistiin merkittyjä havaintoja. Raha on tosin mainittu monissa julkaisuissa, kuten H.J. Saarto-Sahlstedtin 1933 painetussa esitelmässä “Numismatiikkaa” sekä Mårten lngmannin 1937 tekemässä Suomen metallirahojen taulukossa (julk. Numismatiska Föreningen i Åbo), jossa se on saanut merkinnän RRR (kuten myös 2 mk 1867; 1 p 1864 sekä 25 ja 50 p 1876 ovat RR). O.K. Selinheimon 1947 laatimassa maamme ensimmäisessä rahahinnastossa sen keräilyarvo on 6 000 mk, vuoden 1993 rahassa 1 500 mk ja nykyrahassa (2020) 360 euroa (1 p 1864 on siinä 500 mk, 25 ja 50p 1876 1 000 mk, 2 mk 1867 6 000 mk, 200 mk 1926 7 500 mk ja 10 mk 1905 8 000 mk – hinnoittelu perustui vielä paljolti metalliarvoon.).
Vihdoin koitti päivä, jolloin tuo salaperäinen raha tuli ensimmäisen kerran julkiseen myyntiin. Apollon Yhteiskoulussa maanantai-iltana 5.6.1967 pidetyssä ylimääräisessä huutokaupassa oli yhtä aikaa tarjolla sekä markka 1870 (kohde 195, kunto 1?/1 “sydänvaakuna sileä”, lähtöhinta 6 500 mk) että 2 markkaa 1867 (196, 1 + “osittain heikosti lyöty”, 8 500 mk). Molemmat menivät kaupaksi pohjahinnalla – markan myyntihinta oli vuoden 1993 rahaksi muutettuna noin 44 000 mk ja nykyrahassa (2020) 11 000 euroa. Ostajana oli Kansallis-Osake-Pankki. joka myi myöhemmin rahakokoelmansa julkisissa huutokaupoissa. Yksityinen keräilijä hankki markan 1870 17.12.2005 hintaan 30 400 euroa (+huutomaksu). Rahojen alkuperästä on joitain tietoja. Klaus Selinheimo muistaa nähneensä rahakauppias Södermannilla pitkänomaisen sinisellä sametilla tai veralla vuoratun laatikon, jonka sisältö oli kerrassaan ainutlaatuinen: 1, 5. 10 ja 20 penniä kuparia 1863 (koerahat, sarjana uniikki), penni 1864, 2 penniä kuparia 1866 (ilman helmireunaa, koeraha), 20 penniä hopeaa 1866 (koeraha), 25 ja 50 penniä 1876, markka 1870 ja 2 markkaa 1867. Kahta viimeksi mainittua lukuun ottamatta rahat olivat loistokuntoisia, ja ne kaikki esiintyivät SNY:n huutokaupoissa vuoden 1967 kuluessa. Ei ole selvinnyt, mitä kautta rahat olivat joutuneet Södermanille. On arveltu, että ainakin osa niistä olisi kuulunut yhdistyksemme perustajajäsenelle kapteeni Oscar Wasastjernalle.
Toinen markka 1870 on ollut huutokaupattavana 12.4.1981. Hotelli Marskissa pidetyssä suurhuutokaupassa kunnoltaan edellistä vastaava kappale (1?/1) nousi kovan kilpailun jälkeen 35 000 markan lähtöhinnasta aina 66 000 markkaan ja päätyi yksityiseen kokoelmaan. Saavutettu hinta vastasi vuoden 1993 rahassa 120 000 markkaa ja nykyrahassa (2020) 27 000 euroa. Myös tämän rahan alkuperä on hämärän peitossa. Panu Saukkonen on Numismaattisen Aikakauslehden numerossa 2/1993 (s. 52) maininnut kiehtovan kuulopuheen, jonka mukaan edesmennyt tukholmalainen rahakauppias olisi muka ostanut sen Singaporesta muutamalla dollarilla, mutta on myös mahdollista, että raha on peräisin erään helsinkiläisen keräilijän kokoelmasta, jossa on varmasti ollut aito kappale.
Markkaa tunnetaan siis varmuudella ainoastaan kaksi kappaletta – ehkä samat kuin jo vuonna 1915. Muutaman aidon lisäkappaleen olemassa oloa ei voitane sulkea pois; taitavasti tehtyjä väärennöksiä löytyy myös. Joka tapauksessa vuoden 1870 markka on huomattavasti harvinaisempi kuin 2 markkaa 1867, jota tunnetaan lähes kymmenen kappaletta. Molemmat tunnetut rahat ovat kuluneita, joten voitaneen sanoa, että kysymyksessä on maamme harvinaisin metallinen käyttöraha.
Harvinaisuuden synty
Tuukka Talvio on päätynyt siihen tulokseen, ettei vuoden 1870 markka ollut mikään koeraha ja ettei sen valmistukseen sinänsä liity mitään ihmeellistä. Hänen mukaansa markalle on vain tehty leimasimet, joita ei ole tarvittu mutta joilla on ehkä kokeilumielessä lyöty joitakin myöhemmin kiertoon päässeitä kappaleita. Vaakunapuolen leimasimia on ollut ainakin kaksi: KOP:n kappaleessa kotkan pyrstön kärki osuu NAULASTA-sanan kohdalla välille UL, toisessa tunnetussa kappaleessa se osuu välille LA. Rahojen arvopuoli sen sijaan on valmistettu samalla leimasimella. Arvopuolta tarkasteltaessa huomio kiintyy erääseen seikkaan, jota ei ole aikaisemmin kirjallisuudessa mainittu. Vuoden 1870 markassa on aivan oma seppeletyyppinsä, joka ei esiinny missään muussa rahassa saman vuoden 2-markkasta lukuun ottamatta: seppeleen solmukkeen vieressä on molemmilla puolilla alaspäin suuntautuva tammenterho. Tämän täytynee merkitä sitä, että markan arvopuolen meisti on tehty 2-markkasen leimasimien uusimisen yhteydessä. Meistiä kokeiltaessa on nähtävästi käytetty vaakunapuolen vanhoja leimasimia. Keräilijöiden iloksi -tai harmiksi -muutama kappale näitä markkoja on jossakin vaiheessa kulkeutunut ulos rahapajasta.
Kiinnostavat koevedokset
Sekä markasta 1870 että 2-markkasesta 1867 on olemassa arvopuolen koevedoksia, jotka on lyöty tinaan. Muutama tällainen pari on päätynyt keräilijöille. Tunnetaan ainakin kaksi hyväkuntoista paria, joista toinen oli huutokaupattavana SNY:ssä 1.3.1987. Markan “aihion” läpimitta oli 41 mm ja paino 52 g (2-markkasen vastaavasti 38 mm ja 45 g). Kummankin vedoksen lähtöhinta oli 3 000 mk. Markan kohdalla myyntihinnaksi tuli 6 200 mk (nykyrahassa 1 900 euroa), 2-markkasen kohdalla 7 000 mk (nykyrahassa 2 200 euroa). Ostajana oli yhdysvaltalainen keräilijä. Rahojen leimasimet ovat tallessa rahapajassa (P. Säilä, Numismaatikko 5/1974, s. 8). Vedokset on saatettu valmistaa siellä 1950-luvulla tapahtuneen väärinkäytöksen (P.U. Helteen tapaus) yhteydessä.
Kunto vaikuttaa arvoon
Vuoden 1870 markan hankkimisesta voi yllä sanotun valossa vain haaveilla, mutta muut markat ovat sitäkin helpommin saatavissa. Koko sarja maksaa vain noin 200 euroa, mikäli tyydytään normaalikuntoisiin kappaleisiin: 1864 (kunto 1, SNY 397.1) 100€, 1865-66 (1?/1) á 5€, 1867 (1?/1) 25€ , 1872 (1?/1) 10€, 1874-92 (1) á 10€, 1893-1907 (1+) á 15€, 1908 (1+) 20€ ja 1915 (01) 15€. Markka 1864 esiintyy usein hyväkuntoisena (1 -1 +), joten kokoelmakappaleeksi kannattaa valita riittävän hyvä kappale. Ongelmallisempia ovat vuosien 1865 -72 markat. Niiden tunnuspuoli, jossa on korkea reliefi, on tavallisesti päässyt pahoin kulumaan. Vuosia 1865 -66 on valmistettu niin paljon, että niitä löytyy riittävästi myös parempikuntoisina, mutta vuosien 1867 ja 1872 laita on toisin. Harvinaisia ovat sellaiset kappaleet, joissa vaakunaleijona on näkyvissä (kunto 1) ja vielä harvinaisempia sellaiset, joiden sydänvaakunan kruunu on välttynyt kulumiselta (1 + tai parempi). Huippukappaleen tunnistaa siitä, että sydän vaakunan kruunussa -rahan korkeimmassa kohdassa -erottuvat pienenpienen kaksoiskotkan ääriviivat (kunto vähintään 1+-01).
Tavanomaisessa kunnossa olevien markkojen hinnat ovat polkeneet paikoillaan vuosikausia, eikä niiden arvossa ole odotettavissa suurempaa arvonnousua jatkossakaan. Sitä vastoin hyvät, erityisesti leimakiiltoiset kappaleet määrätyiltä vuosilta ovat nostaneet arvoansa ja lienevät hyviä sijoituskohteita tulevaisuudessakin. Keräilijän on hyvä tietää, mitkä ovat näitä “määrättyjä vuosia”. Tämä selviää seuraamalla SNY:n (1947-90) ja Holmaston (1978 -90) huutokauppoja. Niissä on esiintynyt hyväkuntoisia (vähintään 1+-01) markkoja seuraavasti: 1864 (10 kpl), 1867 (15), 1872 (18), 1874 (40), 1893 (49), 1865 (51), 1866 (65), 1890 (65), 1892 (70), 1908 (70) ja 1907 (94). Tilaston ulkopuolelle jäivät vuodet 1870 ja 1915. Edellistä ei ole tavattu hyväkuntoisena ja jälkimmäinen on lyhyen käyttöajan vuoksi lähes aina leimakiiltoinen.
Vuosilyönnit 1864, 1867 ja 1872 ovat harvinaisia loistokuntoisina. Ne eivät tosin vedä vertoja parhaille 50-ja 25-pennisille. Esimerkiksi harvinaisimpia 50-pennisiä on esiintynyt ko. huutokaupoissa huippukunnossa paljon vähemmän: 1868 (1), 1864 (2), 1876 (2) jne. Vuoden 1864 markasta, joka on hyväkuntoisena verrattain yleinen, tavataan yllättävän harvoin loistokappaleita. Läpikäydyn huutokauppa-aineiston mukaan paras kappale on myyty SNY:ssä 10.3.1958 (kunto 0, hinta 700 mk, vuoden 1993 rahassa n. 71 mk ja nykyrahassa noin 20 euroa) ja kallein Holmastolla 18.10.1980 (01 phpa, 3 600 mk, vuoden 1993 rahassa 7 400 mk ja nykyrahassa 1400 euroa). SNY:n Lindbergin huutokaupassa 398 (23.4.2016) myytiin 01-0-kuntoinen peilipintainen kappale hintaan 1 900 euroa +huutomaksu (kuva 2).
Kiinnostavat koevedokset
Sekä markasta 1870 että 2-markkasesta 1867 on olemassa arvopuolen koevedoksia, jotka on lyöty tinaan. Muutama tällainen pari on päätynyt keräilijöille. Tunnetaan ainakin kaksi hyväkuntoista paria, joista toinen oli huutokaupattavana SNY:ssä 1.3.1987. Markan “aihion” läpimitta oli 41 mm ja paino 52 g (2-markkasen vastaavasti 38 mm ja 45 g). Kummankin vedoksen lähtöhinta oli 3 000 mk. Markan kohdalla myyntihinnaksi tuli 6 200 mk (nykyrahassa 1 900 euroa), 2-markkasen kohdalla 7 000 mk (nykyrahassa 2 200 euroa). Ostajana oli yhdysvaltalainen keräilijä. Rahojen leimasimet ovat tallessa rahapajassa (P. Säilä, Numismaatikko 5/1974, s. 8). Vedokset on saatettu valmistaa siellä 1950-luvulla tapahtuneen väärinkäytöksen (P.U. Helteen tapaus) yhteydessä.
Kunto vaikuttaa arvoon
Vuoden 1870 markan hankkimisesta voi yllä sanotun valossa vain haaveilla, mutta muut markat ovat sitäkin helpommin saatavissa. Koko sarja maksaa vain noin 200 euroa, mikäli tyydytään normaalikuntoisiin kappaleisiin: 1864 (kunto 1, SNY 397.1) 100€, 1865-66 (1?/1) á 5€, 1867 (1?/1) 25€ , 1872 (1?/1) 10€, 1874-92 (1) á 10€, 1893-1907 (1+) á 15€, 1908 (1+) 20€ ja 1915 (01) 15€. Markka 1864 esiintyy usein hyväkuntoisena (1 -1 +), joten kokoelmakappaleeksi kannattaa valita riittävän hyvä kappale. Ongelmallisempia ovat vuosien 1865 -72 markat. Niiden tunnuspuoli, jossa on korkea reliefi, on tavallisesti päässyt pahoin kulumaan. Vuosia 1865 -66 on valmistettu niin paljon, että niitä löytyy riittävästi myös parempikuntoisina, mutta vuosien 1867 ja 1872 laita on toisin. Harvinaisia ovat sellaiset kappaleet, joissa vaakunaleijona on näkyvissä (kunto 1) ja vielä harvinaisempia sellaiset, joiden sydänvaakunan kruunu on välttynyt kulumiselta (1 + tai parempi). Huippukappaleen tunnistaa siitä, että sydän vaakunan kruunussa -rahan korkeimmassa kohdassa -erottuvat pienenpienen kaksoiskotkan ääriviivat (kunto vähintään 1+-01).
Tavanomaisessa kunnossa olevien markkojen hinnat ovat polkeneet paikoillaan vuosikausia, eikä niiden arvossa ole odotettavissa suurempaa arvonnousua jatkossakaan. Sitä vastoin hyvät, erityisesti leimakiiltoiset kappaleet määrätyiltä vuosilta ovat nostaneet arvoansa ja lienevät hyviä sijoituskohteita tulevaisuudessakin. Keräilijän on hyvä tietää, mitkä ovat näitä “määrättyjä vuosia”. Tämä selviää seuraamalla SNY:n (1947-90) ja Holmaston (1978 -90) huutokauppoja. Niissä on esiintynyt hyväkuntoisia (vähintään 1+-01) markkoja seuraavasti: 1864 (10 kpl), 1867 (15), 1872 (18), 1874 (40), 1893 (49), 1865 (51), 1866 (65), 1890 (65), 1892 (70), 1908 (70) ja 1907 (94). Tilaston ulkopuolelle jäivät vuodet 1870 ja 1915. Edellistä ei ole tavattu hyväkuntoisena ja jälkimmäinen on lyhyen käyttöajan vuoksi lähes aina leimakiiltoinen.
Vuosilyönnit 1864, 1867 ja 1872 ovat harvinaisia loistokuntoisina. Ne eivät tosin vedä vertoja parhaille 50-ja 25-pennisille. Esimerkiksi harvinaisimpia 50-pennisiä on esiintynyt ko. huutokaupoissa huippukunnossa paljon vähemmän: 1868 (1), 1864 (2), 1876 (2) jne. Vuoden 1864 markasta, joka on hyväkuntoisena verrattain yleinen, tavataan yllättävän harvoin loistokappaleita. Läpikäydyn huutokauppa-aineiston mukaan paras kappale on myyty SNY:ssä 10.3.1958 (kunto 0, hinta 700 mk, vuoden 1993 rahassa n. 71 mk ja nykyrahassa noin 20 euroa) ja kallein Holmastolla 18.10.1980 (01 phpa, 3 600 mk, vuoden 1993 rahassa 7 400 mk ja nykyrahassa 1400 euroa). SNY:n Lindbergin huutokaupassa 398 (23.4.2016) myytiin 01-0-kuntoinen peilipintainen kappale hintaan 1 900 euroa +huutomaksu.
Peilipintaisia kappaleita on tosin ollut myytävänä muuallakin, ja niitä on säilynyt myös julkisissa kokoelmissa. Myös vuoden 1867 markasta on maksettu kovia hintoja. SNY:ssä 9.2.1980 tarjolla ollut 01-kuntoinen kappale nousi 350 markan lähtöhinnasta 2 800 markkaan. Summa oli vuoden 1993 rahassa n. 5 700 markkaa ja nykyrahassa 1400 euroa. Se on melko paljon, kun esimerkiksi Sepon Pennin laatuhuutokaupassa 19.9.1992 myyty loistokappale (01-0) meni vain 1 300 markalla. Aiemmin mainitussa Lindbergin huutokaupassa 2016 01-0 kuntoluokan peilipintainen 1 markka 1867 myytiin hintaan 1 850€ (+huutomaksu). Vuosilyönnistä 1872 oli saatu ennätyshinta (ennen vuotta 1993) lienee saavutettu Holmastolla 4.4.1981, kun peilipintaisesta kappaleesta (01-0) maksettiin 1 250 markkaa, eli vuoden 1993 rahassa n. 2 300 markkaa ja nykyrahassa 560 euroa.
Varianttikeräilijän aarreaitta
Yleinen kiinnostus muunnoksien keräilyyn ja tutkimiseen sai vauhtia, kun Nils J. Lindberg piti isännöitsijä Thorwald Grönblomin (1885-1971) tekemiin tutkimuksiin perustuvan kiinnostavan esitelmän autonomian ajan metallirahojen varianteista yhdistyksemme kokouksessa 8.6.1970. Esitelmä, joka julkaistiin seuraavana vuonna Erkki Borgin ensimmäisessä rahahinnastossa, toi samalla tunnetuksi myös markkojen keskeisimmät variantit.
Ensimmäisinä vuosina 1864-70 arvomerkintä, vuosiluku ja leijonavaakuna ovat suurikokoiset. Vuosi 1872 on eräänlainen välityyppi, jossa kuviot ovat vielä suuret, mutta kulutusreunan helmiä on pienennetty. Vuosina 1874-1915 lyödyissä rahoissa on pienet ja sirot kuviot.
Markassa 1864 on tiheä kulutusreuna: helmiä on sekä tunnus- että arvopuolella 99. Samaa tyyppiä käytettiin osittain vielä vuosina 1865 (helmiä 99/99 tai 99/88, kuva 3) ja 1866 (helmiä 99/88), jolloin jo oli otettu käyttöön uusi suuremmista helmistä muodostuva kulutusreuna (88/88). Vuoden 1867 markoista löytyy erikoinen muunnos, ns. ylimääräinen terho (seppeleen solmukkeen oikealla puolella), jossa on poikkeava kulutusreuna (helmiä 88/90). Mainitut muunnokset ovat varsin kiinnostavia eikä niiden havaitsemiseen tarvita suurennuslasia.
Hopeamarkat ovat varianttikeräilijän aarreaitta. Erilaisia muunnoksia ja poikkeamia näyttää löytyvän lähes loputtomasti erityisesti vuosilta 1865-67. Reijo Vihonen on eritellyt 20 varianttia vuodelta 1865, 15 vuodelta 1866 ja 6 vuodelta 1867 (E. Borg, Suomen rahat ja varianttikuvasto n:o 2, 1982). Suurin osa niistä perustuu arvopuolen seppeleen kaiverruseroihin. Esimerkiksi markan rahoissa vuosina 1865 ja 1866 on arvopuolella noin kello 10-11 kohdalla tammenlehväryhmissä kahta eri versiota: Reunat pyöreät sekä reunat rosoiset (kuva 4). Kun eri puolien kulutusreunan tiheyksiä ja tammenlehväryhmän muotoja yhdistellään eri yhdistelmiin, nousee erilaisten varianttien määrä korkeaksi.