Suuriruhtinaskunnan aikana pennejä lyötiin vuosina 1864-1917. Niitä on olemassa neljä päätyyppiä, jotka ovat helposti kerättävissä. Rahojen etusivulla on keisarinkruunu ja koristenauhalla varustettu hallitsijan nimikirjain A II (Aleksanteri II), A III (Aleksanteri III) tai N II (Nikolai II). Poikkeuksen muodostaa vuoden 1917 penni, jossa on Venäjän valtakunnan vaakuna, kaksipäinen kotka ilman keisarinkruunuja, kertomassa hallitsijan kukistumisesta. Takasivulla on arvomerkintä ja vuosiluku. Rahoissa on helmireuna.
Paljon vaikeampaa on hankkia Aleksanteri II:n pennien (1864-76) keskeiset alatyypit, jotka voidaan erottaa helmireunan perusteella. Vuosien 1864-71 rahoille on tunnusomaista kookas arvomerkintä ja vuosiluku sekä isot reunahelmet. Myöhemmin tehdyissä rahoissa on pienemmät ja sirommat kuviot. Vuoden 1864 penni on aivan oma tyyppinsä, jossa on kapea kulutusreuna ja erikoinen reunahelmijako. Se on auki arvopuolella kohdassa “kello puoli kaksi”, kun taas vuosilyönneissä 1865-71 reunahelmet katkeavat “kello kuudessa”.
Harva keräilijä tyytyy kuitenkaan tyyppien keräilyyn, vaan tavoitteena on yleensä mahdollisimman monen erilaisen vuosilyönnin hankkiminen. Täydellinen pennikokoelma sisältää vuosiluvut 1864-67, 1869-76, 1881-84, 1888, 1891-95, 1898-1909 ja 1911-17 eli yhteensä 41 erilaista rahaa. Sen kokoaminen ei ole helppo tehtävä, sillä Suomen vanhin penni 1864 on nykyisin suuri harvinaisuus, josta maksetaan normaalikuntoisena noin 2000 euroa. Muut pennit ovat jo tavallisen keräilijän ulottuvilla. Vuosilyönnit 1870, 82 ja 84 ovat harvinaisia (keskihinta n. 50-100 euroa/kpl), 1865- 81 melko harvinaisia (n. 10-40 euroa/kpl) ja loput yleisiä (n. 1-10 euroa/kpl).
Kaikki rahalla ostettavissa
Kaikki pennit – myös vuosilyönti 1864 – ovat rahalla ostettavissa ja niitä on ollut myös runsaasti myytävänä. Tämä käy ilmi esimerkiksi seuraamalla Suomen Numismaattisen Yhdistyksen huutokauppoja, joita on pidetty säännöllisesti vuodesta 1947 lähtien. Vuosien 1947-90 huutokauppaluetteloissa penni 1864 on ollut tarjolla 64 kertaa eli keskimäärin n. 1,5 kertaa vuodessa. Muita harvinaisimpia vuosilyöntejä on esiintynyt seuraavasti: 1884 (230 kpl), 1870 (273 kpl), 1882 (305 kpl), 1881 (374 kpl), 1872 (387 kpl) ja 1865 (388 kpl). Huutokaupat antavat melko luotettavan kuvan eri vuosilyöntien keskinäisistä harvinaisuussuhteista, mutta toisaalta on muistettava. että sama raha -varsinkin huonokuntoinen- on voinut olla myytävänä useampaan kertaan.
Yleensä hyvässä kunnossa
Pennit ovat suhteellisen yleisiä ja niitä on säilynyt runsaasti. Suuriruhtinaskunnan aikana pennejä valmistettiin yhteensä lähes 70 miljoonaa kappaletta. Tosin nykyajan mittapuun mukaan tämä suuri luku vaikuttaa pieneltä, sillä esimerkiksi 1960-ja 1970-luvuilla pennejä lyötiin ajoittain yli 100 miljoonaa kappaletta vuodessa. Keskimäärin pennejä valmistettiin n. 1,7 miljoonaa kappaletta vuodessa, vähiten vuonna 1864 (30.000 kpl) ja eniten vuonna 1883 (3.900.000 kpl).
Vaatimattoman kokoinen penni (halkaisija 15 mm) oli rahajärjestelmän pienin yksikkö. Sen vähäisestä ostovoimasta saa hyvän kuvan, jos tarkastellaan 1860-luvun puolivälin verohintoja Suomessa. Esimerkiksi vuonna 1865 rukiin hinta tynnyriltä oli n. 22,50 mk ja miehen päivätyö n. 1,40 mk.
Pieniä rahoja on joutunut paljon hukkaan, mutta vielä enemmän niitä on otettu talteen sikarilaatikoihin, pulloihin jne. lähinnä huvin vuoksi, koska tämä ei ole rasittanut liiemmälti kukkaroa. Niinpä onkin tavallista, että tällaisia vanhoja säästöjä, joissa on usein mukana loistokuntoisia yksilöitä, ilmestyy aina silloin tällöin keräilymarkkinoille.
Toisin kuin isot 5 ja 10 pennin kuparirahat, pienet pennit ovat yleensä aina hyvässä kunnossa. Niitä käytettiin vähemmän ja pudotessaan näihin keveisiin (paino 1,28 g) kolikoihin tuli harvoin reunavikoja. Vuosien 1883 ja 1888-1917 pennit ovat usein leimakiiltoisia, mutta myös harvinaisempia vuosilyöntejä tavataan välillä loistokuntoisina. Esimerkiksi yhdistyksemme huutokaupoissa on myyty vuosien 1947-1990 aikana parempia pennejä leimakiiltoisena seuraavasti: 1864 (8 kpl), 1882 (8 kpI), 1884 (11 kpl), 1881 (12 kpl), 1865 (13 kpl) , 1872 (24 kpl) ja 1870 (26 kpl).
Satojen loistokuntoisten pennien kätkö
Huomio kiinnittyy siihen, että vuosien 1881, 82 ja 84 pennit ovat lyöntikiiltoisina yllättävän harvinaisia, kun taas vuosilyönti 1870 on melko yleinen. Tämä selittyy osittain sillä, että suurehko määrä virheettömiä pennejä vuodelta 1870 putkahti markkinoille Turusta 70-ja 80-luvun vaihteessa. Samalta suunnalta ilmaantui päivänvaloon toinen kiinnostava pennierä syksyllä 1988. Siihen kuului loistokuntoisia pennejä vuosilta 1869 n.60 kpl, 1870 n. 40 kpl ja 1871 n. 210 kpl.
Keräilijän kannattaa hankkia ennen kaikkea hyväkuntoisia pennejä, jotka ovat kunnossa 1+ tai parempia. On maltettava odottaa. Huonoja kappaleita on turha ostaa, sillä parempia tulee kuitenkin vastaan ennemmin tai myöhemmin. Leimakiiltoisen pennisarjan kokoaminen saattaa olla kiinnostava haaste. Tällöin on kuitenkin otettava huomioon säilytys, sillä kupari on metalli, joka tummuu helposti. Edellä on kerrottu, että pennejä on runsaasti tarjolla ja että ne ovat tavallisesti hyvässä kunnossa. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että ne olisivat jollain lailla mitättömiä keräilykohteita. Päinvastoin, ne ovat kiinnostavia ja viehättäviä dokumentteja menneiltä ajoilta.
Keräilijän unelma: Penni 1864
Vuoden 1864 penni (kuva alla) säilyttää aina oman sädekehänsä Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisenä metallirahana. Vanhin pennimme kiinnosti jo oman aikansa ihmisiä, jotka keräsivät sitä talteen erikoisena uutuutena. Myöhemmin siitä kiinnostuivat pienen lyöntimäärän vuoksi myös keräilijät. Esimerkiksi vuonna 1899 ilmestyneessä Petrovin asiantuntevassa Venäjän rahojen luettelossa tämä raha on merkitty jo harvinaiseksi ja 5 ruplan arvoiseksi (muille penneille ei ole merkitty keräilyarvoja). Tammikuussa 1990 Sveitsissä pidetyssä huutokaupassa leimakiiltoisesta vuoden 1864 pennistä maksettiin ennätykselliset 24.500 mk (2020: 6 500 euroa) -summa oli korkea, mutta viitannee rahan saamaan arvostukseen myös kansainvälisillä keräilymarkkinoilla.
Runsaasti variantteja
Seuraavaksi eniten keräilijöitä miellyttävät vuosien 1865-71 isohelmiset pennit. Nuo kömpelön, mutta samalla niin viehättävän näköiset rahat ovat tavoiteltuja keräilykohteita monestakin syystä. Ensinnäkin ne ovat vanhimpia pennejämme, jotka johdattavat ajatukset nälkävuosien vaikeaan aikaan. Lisäksi kaikki vuosilyönnit ovat melko harvinaisia, sillä tavallisimmastakin (1867) maksetaan nykyisin noin 10 euroa. Vuosien 1865-71 rahat kiinnostavat ennen kaikkea varianttien keräilijöitä, sillä tuolta ajalta on löytynyt -ja löytyy edelleenkin-poikkeuksellisen runsaasti erilaisia muunnoksia ja poikkeamia. Jotkut niistä ovat hyvin kiinnostavia, kuten esimerkiksi päälle kaiverrukset vuosiluvussa, eroavaisuudet keisarinkruunussa ja koristenauhoissa jne. Vuosilyönneistä 1865-1869 tavataan kaksi erilaista koristenauhatyyppiä, eli nauhoilla on joko suora tai kaareva yläreuna (kuva 2). Pennien 1867 ja 1869 varianteissa on huomattavia hintaeroja: 1867 suora yläreuna 150 euroa ja kaareva yläreuna 10 euroa sekä 1869 suora yläreuna 20 euroa ja kaareva yläreuna 200 euroa (hinnat normaalikuntoiselle kappaleelle). Vuosien 1865 ja 1866 vastaavat variantit ovat puolestaan lähes samanhintaisia.
Varianttien tutkiminen ja kerääminen on ollut maassamme suosittua jo 1970-luvun alusta saakka ja alalta on julkaistu useita käyttökelpoisia luetteloita, joihin kannattaa tutustua. Suomen Numismaattisen Yhdistyksen Keräilijän opas (edellinen ilmestynyt vuoden 2020 alussa) sisältää kattavan luettelon tunnistuskuvineen myös pennien varianteista.
Tutkimisen ja löytämisen iloa
Siroissa ja huolellisesti valmistetuissa penneissä 1872-1917 ei ehkä ole enää samaa tenhoa kuin vanhemmissa vuosilyönneissä, mutta niidenkin keräilyssä on oma viehätyksensä. Variantteja on vähän, mutta ne ovat kiinnostavia. Koko pennisarjan tunnetuin muunnos on pennin 1903 vuosiluvussa esiintyvä iso kolmonen (kuva 3). Tämä selvästi havaittava variantti on melko yleinen.
Paljon vaikeampaa on esimerkiksi löytää pennistä 1907 sellainen kappale, jossa on ehjä vuosiluku (Kuva 4). Tämän rahan vuosiluvussa numerot yhdeksän ja seitsemän ovat lähes aina rikkinäiset.
Suuriruhtinaskunnan pennien keräily voi parhaimmillaan antaa harrastajalleen paljon tutkimisen ja löytämisen iloa. Vuosilyöntien ja varianttien lisäksi voi kerätä myös virhelyöntejä. Niitä on esimerkiksi vino lyönti, vajaa aihio ja kiertynyt meisti. Viimeksi mainittu harvinaisuus (rahan etu- ja takasivun kohdistus on erisuuntainen toisiinsa nähden) on tavattu ainakin vuosien 1867 ja 1869 penneistä.
Kirjallisuutta:
Borg, Erkki, Rahan väärti, Jyväskylä 1980.
Borg, Erkki, Suomen rahat ja varianttikuvasto No. 2 (Reijo Vihosen varianttitutkimus), Lahti 1982.
Borg, Erkki, Suomessa käytetyt rahat. Toinen uusittu painos, Helsinki 1976.
Johanson, V.F., Verohintoja Suomessa vuosina 1731-1870, Helsinki 1926.
Talvio, Tuukka, Suomen rahapaja 125 vuotta, Helsinki 1989.
Talvio, Tuukka, Suomen rahat, Keuruu 1981.
Talvio, Tuukka, Tarinaa pennistä 1864, SNY:n Tiedotuslehti 5/1982, s. 40-41.
Artikkelin ensimmäinen versio on julkaisty SNY:n Tiedotuslehdessä 5/1990, jonka jälkeen sitä on päivitetty.